Lauantaina 19.7. otettiin taas auto alle ja ajeltiin parikyt kilsaa Antibesiin. Kohteena Marineland. Päästiin ihailemaan helteisessä säässä jos jonkinnäköstä merenelävää, joista etenkin tenavien mieleen olivat yllättäen ;) delfiinit. Oli kyllä aika lailla vaikuttava esitys ihan aikuisenkin mielestä.

Toisten ahertaessa osa otuksista osasi viettää siestaa kadehdittavan rennosti... ;)

Akvaario-osastolta löytyi mielenkiintoisia vonkaleita, tässä oma suosikkini. Ei kyllä hajuakaan lajista.
Se on varmaan raitasilmä, pilkkunokka tai hometassu..

Antibesin lähes tuskaisesta kuumuudesta sännättiin taas piitsille keikkumaan reissun parhaille aalloille
Teemu - wave hunter

Nico ja Aallon viemää

Jatkuu...

Jaa, mihis mä jäin... Köröteltiin siis St Bernardilta Torinoon, jonne ehdittiin iltasella. Kamat hotelliin, suihkuun, syömään ja unille. Aamulla matka jatkui kohti Välimerta ja Cannesia. Ventimigliaan aivan Italian ja Ranskan rajalla pysähdyttiin jätskeille ja bisselle tietenkin, olihan helteessä pidettävä nestetasapainosta huolta. Kalle joutui nauttimaan tuplaespressoa, mutta niitähän se on koko kevään hinkunut. "Lounaan" jälkeen käytiin rantsussa ottamassa ensituntumaa mereen.

Nico ihastui heti aaltoihin

Kuten Teemukin

Iltapäivästä saavuttiin Cannesiin noin tuhannen sillan ja miljoonan tunnelin jälkeen. Älytöntä miten voi maisema ja sää muuttua parin kilsan tunnelin aikana. Parissa laaksossa sateli vähän, mutta Cannesissa paistoi aurinko ja mittari näytti hellelukemia. Reissun pisimmän ajopäivän päätteeksi käytiin hotellin altaalla uimassa ja ottamassa muutama erä pingistä, sitten kutsui peti.

Seuraavana päivänä tehtiin pakollinen visiitti Monacoon. Olihan siellä käytävä, kun näin lähellä oltiin. Formulafanit saattavat tunnistaa kuvauspaikan ;)

Monacoon matkaaville suosittelen ehdottomasti junaa. Löytyyhän sieltä hyviä parkkihalleja, mutta on se liikenteen suhteen sekava, varsinkin keskustastaan. Ilman navigaattoria oltas oltu aika hukassa.
Satamassa lojui muutamia vaatimattomia paatteja...

Iltapäiväksi ehdittiin takaisin Cannesiin ja siirryttiin löhöilemään rannalle. Tai minä ja tenavat siirryttiin, Kalle, joka ei ole mikään piitsi-ihminen, jäi suosiolla viettämään pariksi tunniksi siestaa hotellille. Merivesi oli n. 24-asteista, just sopivaa mulle siis. Tenaville ostettiin ostoskujalta uimarenkaat, jotka olivat kovassa käytössä, myös mulla ;).
Lomatunnelmaa parhaimmillaan ;)

 Jatkuu...

Meidän osalta Tervis sujui tänä vuonna vallan mainiosti. Lauantain näyttelystä Miina pokkasi avoimesta luokasta melkein 60 nartun seurassa hienosti Tiinan handlaamana ERIn ja pyöri kilpailuluokassakin vielä jonnekkin kymmenen parhaan kieppeille. Helmi-sisko sai ERIn myös ja oli pari pykälää Miinaa parempi jääden parin sijan päähän luokkasijoituksesta. Arvostelu on niin sekavalla käsialalla kirjoitettu, että tulkkaan sen joskus myöhemmin.

Sunnuntaina vuorossa oli toko, joka sujui hyvin sekin. Aamulla hokasin, ettei olla jääviä tai alon luoksetuloa otettu aikoihin, kun ollaan keskitytty pelkästään hyppyyn sen minimaalisen ajan minkä lomareissuilta on ehditty. Toisaalta eipä noissa jäävissä oo muuta ongelmaa ollutkaan, kuin ennakointi, että ehkä ihan hyvä niin.
Liikkeet alkoivat tuttuun tapaan luoksepäästävyydellä. Ei noussut vastaan, vaan istui nätisti odottamassa. Tästä siis täysi 10.
Paikalla makuussa meni ehkä pikkusen hitaasti maahan, mutta muuten hyvä. 10.
Seuraaminen kytkettynä meni mun nähdäkseni hyvin. Vähän ehkä väljät täyskäännökset. Arvosana 9,5.
Vapaana seuraaminen oli mainio myös. Pikkusen ehkä puutui lopussa, tai sit musta vaan tuntu siltä. Tuomari antoi meille jokatapauksessa kympin, joka oli alokasluokan ensimmäinen tässä liikkeessä, vaikka meitä ennen oli suorituksia jo kolmisenkymmentä!
Maahanmeno liikkestä oli ilmeisesti aika hyvä, kun siitäkin 10. En jäänyt katsomaan, meneekö se maahan, kun se kuitenkin heti käskyn jälkeen stoppasi. Loppumatkasta vähän jännitti kyllä... ;)
Sitten oli vuorossa luoksetulo ja se pakollinen 0... Vanha ei enää muistanut, että koiralle sai antaa sen paikka-käskyn liikkeenohjaajan käskyn jälkeen ja niinpä Miina lähti mukaan. Pysähdyin, käskytin uudelleen ja jatkoin matkaa. Tää häslinki teki Miinan sen verran epävarmaks, että se jäi sitten tosi kauas eteen ja perusasentokin oli lopuksi päin seiniä.
Liikkeestä seisomisessa Miina tais viimeks ennakoida perusasennon. En enää muista meinasko nousta nytkin ennen käskyä. Tästä jokatapauksessa 9,5.
Sitten se estehyppy! Pohdin pitkään ja hartaasti ennen starttia, että otanko varmuuden vuoksi käsimerkin käskyyn, jolloin se hyppäisi varmasti, mutta jolloin pisteitä voisi tulla korkeintaan 8. Kahden edellisen päivän hyppyviilaukset olivat kuitenkin menneet niin hyvin, että menin riskillä, eli pelkällä suullisella käskyllä ja se kannatti. Pisteitä 9. Yksi piste meni ylläripylläri perusasennon ennakointiin. Tätä en ole edes treenannut, kun pääasiana on ollut saada koira hyppäämään suullisella käskyllä. Tätä ei edes alokasluokan jälkeen tarvita missään, joten miksi panostaa... ;)
Kokonaisvaikutus täysi 10! Tuomari Ralf Björklund tykkäsi koirasta kovasti ja kehui meidän yhteistyötä! Kokonaispisteet lopulta 166 ja ykköstulos, joten hyvästi alokasluokka. Lopullinen sijoitus 35 koiran luokassa oli 7.

Yleisesti ottaen kiva tokopäivä oli taas kerran, mutta taso on suoraan sanottuna huolestuttavan paska. Toki tuomaritkin ovat tiukempia tänä päivänä, kuin ne meidän Tervisuran alun diipadaapailijat, jotka omalaatuisella arvostelullaan saivat aikaan mm. parikymmentä ykköstulosta alokasluokasta. Toivottavasti tämä nykyinen "linjaus" jatkuu.

Reissu takana aika onnistuneesti. Vähän koostetta siitä...

Matka alkoi lennolla Zürichiin, josta otettiin alle vuokra-Astra ja suunnaksi Grindelwald Sveitsin Alpeilla.

Ryhmään kuului mun, Kallen ja Teemun lisäksi veljenpoikani Nico 11-vee. Joskus 10 vuotta sitten köröteltiin Kallen kanssa junalla Milanosta Sveitsiin Alppien läpi, mut olin ihan onnellisesti unohtanut ne järjettömän upeet maisemat. Tässä esimerkkinä yksi kuvauksellisista kylistä:

Grindelwald oli juuri niin mahtava paikka, kuin Kalle oli kertonut. Kun saatiin kamat purettua, niin käytiin veryttelemässä parin tunnin ajomatkan puuduttamia istumalihaksia minigolfin parissa. Miljöö oli ihan mukava...

Seuraavana aamuna otettiin suunta ylöspäin ja hisseiltiin Eigerin rinteille reilun 1,5 kilometrin korkeuteen happihyppelylle. Kapealla polulla törmättiin pienempiin vuoripuroihin

... ja vähän isompiinkin

Tässä Grindelwaldin kylä n. 1700 metrin korkeudesta kuvattuna.

Kuten jo aiemminkin on tullut mainittua, on kyseinen kylä kyllä käymisen arvoinen kaikkine aktiviteetteineen. Meidän tuurilla arska paistoi ja lämmintä oli yli hellerajojen. Ens kerralla on jäätävä pidemmäksi aikaa, nyt matka jatkui St. Bernardin solaa kohti.
Matkalla pysähdyttiin syömään ja juomaan, ja lämmintä riitti edelleen. 30 astetta auringossa oli liikaa tenaville, jotka vetäytyivät jatkamaan lounasta lähimpään varjoon...

Lämmintä riitti 2,5 kilsan korkeudessakin sen verran, että sortseilla tarkeni

Lumi puolestaan oli edelleen kylmää!

Pakollisen lumipallojen viskelyn jälkeen matka jatkui kohti lätäkön toisella puolella alkavaa Italiaa

Jatkuu...

Terkut Cannesista. Jos ei pariin viikkoon kuulu mitään, niin oon muuttanu Grindelwaldiin Sveitsiin. Aivan mielettömän upee paikka! Matkalla alppien yli Italiaan ripotteli vähän, mutta muuten säät on suosinu, hellettä piisaa ja merivesi on 24-asteista. Pisse on kylmää ja punkkukin uppoo muhun ihmeen helposti. Nyt hengähdetään muutama päivä Rivieralla ja sunnuntaina startataan pohjoseen kohti Mont Blancia.  Reitti on vielä vähän auki, mutta tiistaina pitäs olla takas Zürichissa. Palaillaan...

Parin tunnin päästä starttaa kone Helsinki-Vantaalta suuntanaan aurinkoinen ja lämmin Zürich. Matka jatkuu tosin samantien kohti Interlakenia ja Grindelwaldia, joka on reissun ensimmäinen etappi ja siitä sitten Italian kautta kohti Cannesia ja Ranskan Rivieraa.

Pommi lomailee Satun luona ja Miina lähti eilen Korkeen koirahoitolaan. Tässä välissä ollaan ehitty mm. käymään Porissa, treenailemaan tokoa ja agilityä, ja todettu, että agikoira ei osaa tokoestettä... En tiedä mikä siinä on niin vaikeeta, mutta reissun jälkeen jää sopivasti pari päivää aikaa treenilla, ennen Tervistä. Parempi myöhään, kuin ei silloinkaan! ;)

Duunin jälkeen kipittelin tyytyväisenä koirien kanssa metässä, kunnes poks! päähäni kopahti jotain. Maassa lojui vaarallinen täsmäase, syötävästä tyhjennetty kuusenkäpy ja metrin verran mun pään yläpuolella irvisteli verenhimoinen orava. Se paiskasi ihan pokkana mua kävyllä päähän. Onneks oli oravawartti Miina mukana ja säästyin sen isommalta hyökkäykseltä!

Oon aktivoinu itteni ja treenannu koirien kanssa joka päivä jotain pientä. Eilen ja tänään ohjelmassa oli ohjattu noutoa, paikallamakuuta, tavallista noutoa ja agikeppejä. Miinalla otin ohjattua noutoa ekaa kertaa ja pitkän ja huolellisen analyysin jälkeen (= hetken mielijohteesta) päädyin asettelemaan 3 tyhjää purkkia sopivin välimatkoin pihaan. Koira vähän matkan päähän kököttämään ja katsomaan miten käännän keskimmäisen ja vasemmanpuoleisen väärinpäin ja isken oikeanpuoleiseen namin. Sit takas koiran luokse, käsimerkki ja käsky "OIKEEEE" ja sinnehän se meni. Muutamia toistoja ja Pommin vuoro.

Pommille otin aluksi ihan samaa Teemun toimiessa namikuskina ja "arpana", sinne lähetettiin minne Teemu käski ja Pommilla oli kivaa. Sit muistin, et jotain oleellista puuttui sen noutokapulan lisäksi ja lisäsin Pommille merkin. Ekalla meinas karata, mut muisti sitten ihmeen hyvin. Pommin kanssa kisatessa meillä oli ongelmana vino luovutusasento ja sitä virhettä ei pitäs Miinan kanssa toistaa. Pitää kysellä kokeneemmilta vinkkejä, ennenkuin ollaan siellä asti.

Samaan malliin tehtiin Miinan kanssa tänäänkin. Nyt vain jätin sen seisomaan paksu, karvainen takamus purkkien suuntaan, kun niinhän sen pitäisi sitten kisoissakin aikanaan merkillä olla. Hyvin meni. Pelkkää oikeeta otettiin, jos sit ens viikolla siirryttäs vasuriin. Pitäs varmaan jossain vaiheessa tarkistaa noi välimatkat jostain ja muutenkin sääntöjä vois vähän vilkasta, ne kun on tainnut pariin otteeseen muuttua sitten Pommin kisapäivien. Huomenna on agiseuran vapaatreenivuoro ja jos ei ihan hirveesti sada, niin käydään vähän treenaamassa irtoomista Miinan kanssa. 

Sateesta puheenollen, nyt on tainnut sataa joka päivä! Aamusin on ollut aurinkoista ja lämmintä ja iltapäivällä on ainakin sunnuntaista alkaen tullut jokapäivä isompi tai kälysempi ukkonen sadekuuroineen. Mut hyvä niin, ei oo koirillakaan koko päivää ihan tustasta turkkiensa kanssa.

Ei hassumpi menestys Jäken näyttelyissä viikonloppuna. Lauantaina Tiina handlasi Miinan ensin avoimen luokan kakkoseksi ja paras narttu -kisassa neloseksi. Tuomarina toimi saksalainen Horst Kliebenstein, jonka mukaan Miina on hyvänkokoinen blondi, jolla ei aina hyvä korvienkanto. Hyvä häntä. Syvä jotain rinta. Etuosa excellenttiä, varmaliikkeinen, takaa vähän ahdas. Näin öpaut meikäläisen saksantaidoilla.

Sunnuntaina tuomaroi toinen herra, kroatialainen Bojan Matakovic. Tälläkin kertaa Miina oli Tiinan luotsaamana avoimen luokan kakkonen, mutta nyt eilinen sijoitus paras narttu -kehässä parani yhdellä eli sijoitus siinä kolmas kera varasertin. Tuomari lausui Miinasta suurinpiirtein seuraavaa: 2,5-vuotias hyvänkokoinen blondi. Oikea pää. Turpavärkki tarpeeks vahva. Hyvin kehittynyt rinta. Pikkusen pysty olka. Tarttis liikkuu paremmin takaa. Hyvä väri.

Silviisiin. Aika vähän oli koiria kehissä, launtain öpaut 20 ja sunnuntaina vähän vähemmän. Junnukoirat pärjäs tällä kertaa hyvin, kun reilun vuoden ikäinen Gipstern Hero oli roppi molempina päivinä ja narttujenkin sertit meni junnuille. Miina hävisi paitsi korvissa, myös liikkeessä muille. Askel oli pikkusen töpöttävä muihin verrattuna. Osaltaan tähän varmasti vaikuttaa nää kevään tapaturmat, jotka on estäneet säännöllisempää liikuntaa. Kertaalleen päästiin keväällä tsykälenkille ennen ekaa (vai tokaa) tassuhaava. Pitää yrittää skarpata nyt, kun on taas koivet kunnossa. Tiina-handleri pääsi kunnon vauhtiin vasta tänään iltapäivällä ja esitti maremmano-uroksen RYP-kakkoseksi asti. Ei hassumpi handleri... ;). Kiitos vielä kerran! Kiitos myös Lauralle noutopalvelusta! Loppuun pakollinen poseeraus varasertiruusukkeen kera.

Miinan juoksu alkaa olla ohi. Eilen metässä se ei vielä ollut oma itsensä, vaikka pisteli menemään ihan kiitettävästi. No ehkä kaatosateellakin oli osuutta asiaan. Osuttiin lenkille ukkoskuuron aikaan ja välillä vettä tuli niin paljon, että edessä näytti olevan vain harmaa seinämä. Onni on kuitenkin vedenpitävät vaatteet ja itseasiassa lenkillä oli aika mukavaa, kun oli kuitenkin suhteellisen lämmin.

Tänään lähettiin samaan suuntaan paremmassa kelissä ja Miinakin oli oma innokas itsensä saaden hillittömiä hepuleita. Näköjään noi juoksut sitä sitten rauhottaa. Metsässä vastaan tuli täysin puskista kormfohrländer (vai miten se nyt oli) uros hihna perässään ja suoraan Miinan kimppuun. Hirveetä mölinää pitivät hetken yhtenä pyörivänä kasana, kunnes pääsin astumaan uroksen hihnan päälle ja käskyttämään Miinan kauemmas maahan. Kohta paikalle saapui "Kallen" emäntäkin anteeksi pyydellen. No eipä siinä mitään, reikiä ei kummassakaa. Tuo uros ei vaan ihan käy täysillä. Se huusi ja rähjäsi aivan koko ajan ja kun ei päässyt hihnan takia liikkumaan, niin välillä pureskeli hysteerisenä hihnaa. Emäntä kertoi sen olleen jo pienestä pitäen siinä mielessä omituinen, että se ei osaa "puhua koiraa". Saman hysteerisen metakan se pitää kaikille koirille ja polkupyörille. 8-viikkoisena alotti ja jatkaa edelleen reilu parivuotiaana. Koira ei ollut mikään überaggressiivinen, eikä kammoarka ja kotona kuulemma kuin enkeli. Ovat pari kertaa käyneet ongelmakoirakouluttajalla ja nyt on ilmeisesti kasvattaja menossa katsomaan tilannetta. Ikinä en oo vastaavanlaisesti käyttäytyvään koiraan törmännyt, huh!

Eikä siinä vielä kaikki. Jatkettiin lenkkiä muina naisina ja kun päästiin lopulta takasin päällystetylle tielle huomasin, että Miinan oikeassa kintereessä oli veriroiskeita. Heti tietysti penkomaan koipea siinä uskossa, että sieltä löytyy jostain karvojen kätköstä länderin hampaan kokoinen reikä, mutta syy löytyikin toisen takajalan sisimmästä varpaasta. Tässä vaiheessa verentulo oli jo hiipunut, mutta sen verran sitä oli tullut että oli vauhdissa heitellyt tippoja vähän sinne sun tänne. Ohi polkenut poika lainasi vesipulloaan, joten pääsin huuhtelemaan veret pois ja vähän paremmin kattomaan mistä on kyse. Sisimmässä varpaassa näytti alimman nivelen sivussa olevan viiltohaava. Koska Miina ei ontunut, eikä muutenkaan ollut reijästä moksiskaan niin käppäiltiin kaikessa rauhassa himaan tekemään parempi syynäys.

Kotiin päästessä koipi näytti tältä:

Puhdistuksen jälkeen selvisi, että nivelessä on sentin mittainen haava. Syvä se ei oo, mutta eipä tossa paljoo oo tavaraakaan ennenku tulee luu vastaan. Onneksi haava on varpaan sivussa, eikä esim. anturassa ja jos toi ei tosta nyt lähe tulehtuu niin päästään osallistumaan viikonloppuna Jäken näyttelyihin. Jotta näin taas vaihteeks...

Sellanen olo on, kuin ois joku paukauttanut pesismailalla lapaluihin. Oltiin Teemun kanssa eilen reilu 7 tuntia lintsillä ja tottakai juostiin sataan kertaan vuoristoradassa, vonkaputouksessa, hurjakurussa ja tulireessä. Muissakin tuli käytyä, mutta nää oli ne ykköset. Vähän ennen kasia, eli just ennen kun lähettiin himaan mentiin vonkaputous 7-8- kertaa putkeen. Oltiin kuin uitetut koirat, mutta hauskaa oli. Hauskaa oli laitteenhoitajallakin, kun Teemun kanssa kirmattiin suoraan laitteesta siihen takasin. Onneks Teemu ei pääse vielä kirnuun tai kieputtimeen, kun niihin mua ei kyllä saa. Yksin kävin sitten raketissa, kun Teemu halus nähdä miten äiti ammutaan taivaalle. Tosta kokopäivän hyökytyksestä on tosiaan lapaluiden seutu ihan romuna, mutta oli kyllä kivaa koko rahan edestä.

Saareen tai veneilemään ylipäätään ei sitten lähdetty, kun sää oli mitä oli. Perjantaina oli ihan hyvä sää lähes koko päivän, mutta illalla sitten alkoi satamaan ja tuulihan oli turhan kova koko päivän. Suht iisi jussi siis. Pommi oli Satun mukana Nurmijärvellä jussin vietossa ja onnistui raportin mukaan imemään itseensä vuoden ensimmäiset punkit. Tosi vähän on punkkejä meitin hurtissa ollut. Pommissa kaikkien yhdeksän vuoden aikana alle kymmenen ja Miinankin kohta kolmen vuoden elinaikana voidaan tarttuneet punkit laskee yhen käden sormilla.

Perjantaina ostin Bauhaussista sitä muovista sähköputkea ja sain kuin sainkin vihdoin ja viimein iskettyä pihaan kepit. Hyvin ajavat asiansa. Pitäs hakea vielä vähän lisää, että saadaan kokopitkät kepit, mutta hyvin on päästy alkuun näillä kuudella olemassaolevalla. Sitten Miina sai eläinkaupasta nelitasoisen dogtornadon vai mikä se nyt oli.. Sellanen älylelu kuitenkin, jossa on jokaisessa tasossa neljä koloa nameille, jotka koiran täytyy kuonolla tai tassulla "kaivaa" esiin. Äkkiä Miina hokas idean, eli ei se taida niin blondi olla, miltä näyttää... Kiva nähdä, kun Pommi joskus ens viikon aikana kotiutuu, että miten siltä sujuu. Eipä tässä tämän kummempaa.