Miinan leikkaus on vasta perjantaina, mutta Satu halus Pommin jo tänään. Eikä Pommillakaan ollut mitään asiaa vastaan. Jätkä on suosittu! Eikä ikä tunnu pahemmin painavan, kun on nyt saanut jonkin aikaa noita nivelmömmöjä.  Sunnuntaina käytiin taas kapuumassa Keinukalliolla ja ukko oli hyvässä vauhdissa. Ei se tossa etusivun kuvassa vielä ihan siltä näytä, että seuraavaksi mittarissa pamahtaa 10 vuotta rikki...

Pitäs käydä ottamassa siitä kilpparikontrolli, kun nyt on menty taas pitkä pätkä edellisestä. Nykyinen annostus on 1+1. Nuo pari pilleriä on paljon mukavampi syöttää koiralle, kuin 16, joka oli alkuperäinen annostus vanhalla lääkkeellä. Varsinkin, kun Pommi ei tabuista tykkää. Ei Miinakaan ihan paljaaltaan syönyt antibiootteja, jotka se sai keväällä tassuhaavaansa, mutta se oli helppo hämätä. Pommia ei varsinkaan antibioottien kanssa niin vain hämätä, vaikka minkä herkun sekaan piilottaisit. Aina se lääke sylkästään suupielestä ulos. Ainoa takuuvarma keino Pommin kanssa on pilleri kurkkuun ja suu kiinni, siinäkin tosin saa silitellä pidemmän hetken ennen kuin lääke on nielaistu...

Ette sit pitäneet peukkuja, sää oli surkee. No vettä ei silleen satamalla satanut, mut tihutti kuitenkin ja tuuli siihen päälle. Onneks oltiin kuitenkin plussan puolella, ettei ihan hirveesti tarvinut palella Ojangossa. Käytiin siis tekemässä BH-koe. Arvonnassa nykäsin itelleni kasin, eli yhden peruutuksen myötä oltiin tokavikana vuorossa ja parissa se jälkimmäinen, mikä tarkoitti aloitusta paikallaololla. Oisin mielummin ollut se ensimmäisenä suorittava, mutta näin tällä kertaa.

Paikallaolo olikin sitten se ainoa erinomainen liike koko tottiksessa ja ainoa asia mitä edes vähän jännitin koko tsembaloissa. Jännityksen aiheenakin oli vain se, että lähteekö Miina liikkeelle, kun pari kutsuu oman koiransa luokseen. Ei lähtenyt. Seuraaminen oli huonoa, Miina loikki kuin kauris kaikkien lätäköiden yli, mikä toi väljyyttä seuraamiseen. Yhdessä täyskäännöksessä vähän hukkas ittensä, ois varmaan joskus pitäny treenaa noita täyskäännöksii vasemmalle... Henkilöryhmässä jäi seisomaan, kun pysähdyttiin. Muuten sellasta tavistouhua eli ei Miinaa parhaimmillaan. Arvosanaksi seuraamisista hyvät. Liikkeestä istumisen seisoi, vaikkakin koitin katella kuivempaa paikkaa neidin persusta varten, puutteellinen. Maahan meni vasta toisella ja väisti mua. Jäänyt jotain siis hampaankoloon, kun viimisellä treenikerralla hinkattiin sitä, että ei mennä muiden käskystä maahan. Oli kiva lampsia eteenpäin ja arvailla tuleeko luo lainkaan, mutta tulihan ja vielä laukaten vauhdilla, puutteellinen kuitenkin. Tottis siis hyväksytysti läpi.

Kaupunkiosuus oli Hakunilan Sokkarilla. Tää oli se osuus, jota ois voinu vähän jännittääkin, kun koira kulkee aika lailla harvoin missään tollasilla paikoilla ja muutenkin on lähes aina irti. Tänäänkin se oli kaupunkiosuuden aikana hihnassa enemmän, kuin koko viikolla yhteensä. No en jännittänyt, eikä tarvinutkaan, sillä Miina veti kaupunkiosuuden, kuin kokeneempikin citykoira ja näin ollen läpäisi BH-kokeen. Ihan jees. Käsi tuli taas kipeemmäks, just kun aattelin, et sehän paranee hyvin. Pitää muistaa nyt kallistaa noita itelleni ostamia palkintobissejä vaan oikeella kädellä... ;)

2,5 kuukautta jouluun, millon se kesä meni? Pommi oli viime viikon mummolassa ja Miinan kanssa käytiin tokokurssin vikalla tunnilla ja agitreeneissä. Tokoilu meni oikein buenosti taas, paitsi että tällästen ryhmä/ohjattujen treenien puute paistoi taas, kun otettiin paikallaolossa evl:n tyyliin niin, että yks kerrallaan laitettiin koirat maahan ja otettiin ylös. Miina reagoi myös muiden käskyihin. Se ei onneksi kiinnitä huomiota liikkeenohjaajan käsky-käskyyn, mutta kun vierestä kuuluu maahan-käsky, niin maahanhan se tällää ittensä. Puuh.

Agitreeneissä koira oli myös tosi hyvä, vaikka ite koitin pilata kaiken. Ite siis hosun ihan liikaa. Ihan hirveen kauheen paljon liikaa! Ja sit kun tarpeeks häslään, niin koirakin menee ihan ulapalle. Pitäs vaan tehdä asiat paaaaaljon yksinkertasemmin. Mutku. Niin. Kouluttajalla meinas käpy palaa ja uhkas piestä mua rimalla. Kylhän Miina meni käsittämättömän hienosti, kun kouluttaja-Tiina sitä vei ja mäkin sain loppujen lopuks miljoonan toiston jälkeen tehtyä jotain oikein. Harmi et tulee nyt ainakin 3 viikon tauko, jonka jälkeen mä oon varmaan alkupisteessä taas... ;)

Tän viikon treeneihin oli kyllä tarkoitus osallistua, mutta nyt on ohjaaja risana. Pari viikkoa kiukutellut hauis todettiin työpaikkatohtorilla tulehtuneeksi. Tai tarkemmin hauislihaksen pitkän jänteen tulehdukseksi tjsp. Viikko pitäs nyt alkuun roikottaa käpälää kantositeessä täysin levossa ja popsia troppeja. Vaiva on luultavasti saanut alkunsa, kun Miina hihnassa ollessaan rykäisi varoittamatta pupun/kissan/oravan tms perään. Onneksi vika on vasemmassa kädessä. Yksikätisenä on ihan turha lähtee agitreeneihin, mutta BH-koetta en viitti peruu. Pitäkää peukkuja, että lauantaina ei sada!

Koko viikko ollut aivan mielettömän upeita syyssäitä. Arska paistaa, on lämmintä ja värejä jos jonkinlaista. Viikko sitten lauantaina oli seuran KAT ry:n viralliset agikisat, joissa olin duunissa koko päivän. Kamerankin raahasin mukaan, mutta eipä sitä tarvittukaan kun oli paremmin varustautunut kuvaaja paikan päällä. Kaikessa hässäkässä jätin kameran sitten "toimistoon" ja sain sen hommatuksi takaisin vasta nyt viikonloppuna. Eipä o siis tullut kuvattua näissä upeissa säissä. No ehkä ne vielä jatkuu.

Miina kanssa ollaan ahkeroitu tokotreeneissä. Toko avon liikkeitä ollaan treenailtu ja kehitetty uusia ongelmia... Paikallaolo on ollut jokaisella viidellä treenikerralla varma, ollaan otettu joka kerralla toko voin paikallaolo, eli 3 minuuttia ohjaaja piilossa, väliin vielä liikkeenohjaajan häiriöillä ja hyvin on mennyt. Luoksetuloon on tullut taas vauhtia. Nuorempana Miina törmäs aika kovaakin ja yhen kerran kun sain kunnolla osumaa, niin sai sitten Miinakin. Sit kun kesällä tuli kokeiltua pariin kertaan pysäytystä luoksetulosta, niin johan alkoi muutenkin herkästi ennakoiva koira hidastelemaan ja jäämään kauas. Nyt ollaan otettu pelkkää suoraa luoksetuloa BH-koettakin silmälläpitäen.

Uusi ongelma ilmeni kaukokäskyissä. Oon ottanut alusta asti takapalkalla ja vapauttanut pitkään heti nopeasti istumisesta palkalle. Nyt kun pitäs ottaa useempi asennonvaihto, niin Miina kyllä nousee istumaan nopeesti, mutta samantien kun käsimerkki laskee, niin laskeutuu Miinakin maahan. Puuh. Pitää siis alkaa treenaamaan kestoa tohon istumiseen. Seuraaminen on hyvää, joskin pomppaa edelleen liikkeelle lähtiessä. Tähän on toimiva keino, joskaan en ole isommin siihen kiinnittänyt huomiota, kivahan se on, että koiralla on kivaa. ;)

Hyppy oli puol vuotta sitten ongelma, Miinahan ei hypännyt ilman käsimerkkiä. Nyt hyppää, mutta iskee välittömästi maahan esteen takana. Siellähän pitäisi siis avoimessa luokassa istua. Viime treeneissä meni suht' hyvin jo ja tääkin on sarjassamme ketä kiinnostaa... Jos liike on muuten hyvä, niin väärällä asennolla siitä saa kuitenkin seiskan eikä kerroinkaan ole kuin 2. Mihin totakaan liikettä enää avon jälkeen tarvitaan?! Juu ei mihinkään, joten ei ole vaivan näkemisen arvoinen... ;).

Nouto on melko hyvällä mallilla. Ei mäljää luovutusasennossa joka saisi kyllä olla vähän tiiviimpi. Vauhti on hyvä, mutta vielä kun oppis ottamaan kii siitä keskeltä. Nytkin toi ekalla kerralla kilon kapulan laipasta roudaten...

BH-koe on edessä 2 viikon päästä. Päästiin tuurilla viimiselle paikalle, kun muistin ilmon olleen viikkoa myöhemmin, kuin se oikeasti olikaan. Samoin sterilisaatioon on aika varattuna. Toimenpide on nyt merkattu kalenteriin torstaiksi 16.10. klo 14, mutta yritän huomenna siirtää sen päivällä eteenpäin perjantaiksi. Pommi menee toipilasajaksi Satun hoiviin, jossa sitä onkin jo kaipailtu. Mummokin on lenkkiseuraa vailla, joten ens viikolla Pommi viettänee muutaman päivän "vanhainkodissaan".

... on pitkä aika olla päivittämättä blogia. Tauko ei tarkoita sitä, etteikö mitään olisi tapahtanut, päinvastoin, mutku mutku. Tauko tekee hyvää kuulemma, niin piti kokeilla...

Elokuun lopulla käytiin leireilemässä Emo's & Steinroller-väen kesken Lintokodossa. Ohjelmaa oli jos jonkun näköstä leirikisoineen, jälkineen, hakuineen, esineruutuineen, saunomisineen, grillailuineen jne. Kathrinan sivuilta voi käydä pällistelemässä kuvia, jos kiinnostaa. Sieltä löytyy meidän perheen otoksista parhaat palat joten en jaksa niitä tänne enää lisäillä.

Miina jäljesti elämänsä ensimmäiset vieraan tekemät jäljet sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantain jälki oli pikkusen liian vaikea. Jäljen nosti hyvin ja eka keppikin nousi, mutta sitten kadotti jäljen kokonaan niin, että välikepit jäi. Pari vikaa nousi taas ja loppu sujuikin jo paremmin. Jälki oli aika pitkä, sanoisin että ainakin alokasluokan mittainen, eli pari sataa metriä pidempi mitä ollaan koskaan aiemmin tehty. Tallaajalla kävi vähän sama moka kuin itelläni, että vieras maasto pääsi pikkusen yllättämään. 

Sunnuntaina pyysin Jukkaa tallaamaan sellasen 300 metriä pitkän jäljen pyöreillä kulmilla ja alkumatkalle iskettiin muutama nakinpala. Jälki oli myös helpommassa maastossa lauantaiseen verrattuna, vaikka matkalle mahtui mm. pari ojan ylitystä. Tämän jäljen Miina ajoikin mielettömän hyvin, meni kuin juna tasasella vedolla jäljen loppuun asti ja mennessään ilmaisi kaikki 6 keppiäkin. Yhden kepin nappasi vaan ohimennessään suuhun ja meinasi jatkaa matkaansa muina miehinä, toisen nosti ja pudotti samantien, mutta muut nousivat mun käteen asti. Pitää palkata noista kepeistä paremmin! Jäljen päästä löytyi sapuskaa, jonka ahmittuaan koira oksensi. Ne yhden käden sormilla lasketut nakinpalat jotka koira matkalla hotasi naamaansa olivat täynnä kusiaisia! Ens kerralla siis jotain huonommin murkuille maistuvaa jäljelle, jos namia meinaa käyttää...

Pommi pääsi lauantaina mielenvirkistyksekseen hakuilemaan ja osallistuihan se leirikisaan meidän joukkueen koiraedustajana ja oli näinollen tärkeä lenkki voittoon päättyneessä skabassa. Juoksi se toto-juoksussakin, jonka Miina lopulta voitti. Leirin jälkeisenä maanantaina Pommi oli kyllä aika kankean oloinen. Siitä alkaen se onkin nyt popsinut purkista noita nivelaineita kondroitiinia ja glukosamiinia, jotka kyllä tuntuvat auttavan ihan silminnähden. Näitähän on jos jonkunnäköstä tököttiä, jauheena, pillereinä jne. Jos jollakin on oman kokemuksensa perusteella hyvä "resepti" näistä tropeista niin saa kertoa!

Mitäs muuta.. Miinan kanssa päästiin agiseuran talvitreeniryhmään. Treenit ovat läpi talven kerran viikkoon 1800 neliöisessä, lämmitetyssä, tekonurmipohjaisessa Hyvinkään Koiraurheilukeskuksessa. Erinmaiset puitteet siis! Tämän viikon treenit me tosin jouduttiin jättämään väliin, kun Miina veti torstaina voltin kaikilla herkuilla märällä nurmikolla kirmatessaan. Illalla se vähän onnahteli ja kun perjantain aamukusella se vähän oli alkuun kankeen olonen, niin en uskaltanut riskeerata.

Tokoakin treenataan ihan kouluttajan johdolla Keravan Koiraharrastajien alo-avo-pienryhmässä syyskuun ajan. Lokakuussa edessä on toivottavasti BH-koe ja sen jälkeen sterilisaatio. Näyttelyt on tältä vuodelta käyty, eikä varmaan ehditä saamaan kaukokäskyjä sille mallille, että kehdattais tokossa avointa luokkaa korkkaamaan. Ensi keväänä sitten.

Tässäpä nämä tärkeimmät kaiketi, jatkoa seuraa ehkä vähän lyhkäsemmällä viiveellä, kuin nyt oli... ;)

Ei tänne näemmä ilmesty tekstiä itekseen. Agitreenit oli juu ja hienosti meni. Tai sit ei. Tulin perjantaina duunista ja päästin Miinan pihaan, kun säntäsin ite haukkaamaan jotain ennen treeneihin lähtöä. Näin, että se bongasi kauempaa koiran taluttajineen, jotka olivat menossa pihan ohi mettään. Kukaan ei kulje meidän porttia kohti ilman Miinan säestystä ja hetken päästä kuuluikin tuttu tömähdys, kun Miina nousi aidalle päivystämään. Samantien se ulahti, mutta haukkui vielä ohikulkijat pystyyn, ennen kuin kerroin sille, jotta riittää. Miina tuli siitä suoraan sisään ontuen etujalkaa. Selvisi siis syy ulahdukselle. Koivesta ei löytynyt yksinkertaisesti mitään ja kun lähettiin mun safkaamisen jälkeen pissalle, niin ontumisesta ei ollut tietoakaan.

Jatkettiin siis agitreeneihin, vaikka olin jo peruuttaa vuoron. Treenit oli Metson kentällä Jäkessä, jonne matkattiin tällä kertaa junalla. Saa koira sopivan lämmittelyn, kun kävellään tästä vartti asemalle ja Purolasta vartti kentälle. Vähän ennen kenttää päästin Miinan irti ja se kipasikin metän puolelle hätä-kakkoselle. Koko matkan aikana se ei ollut ontunut pätkän vertaa, mutta nyt tullessaan takas mun luokse otti pari omituista askelta.

Treeneissä kateltiin useammallakin silmäparilla koiran liikkeitä, eikä se ontunut pätkääkään. Treeneissä rakennettiin joissain epävirallisissa kisoissa käytössä ollut suht' vauhdikas rata, muutamalla pikkusella kommervenkillä varustettuna. Mm pari putkea oli U-muodossa vastakkain ja ne piti suorittaa kaheksikon tapaan, eli tarkkana sai olla, ettei päästänyt koiraa putkeen väärästä päästä. Vauhdikkaan alkusuoran muodostivat pari hyppyä, puomi ja hyppy, joiden jälkeen koira piti saada käänneettyä 180 astetta seuraville kahdelle hypylle ja taas 180 astetta seuraavalle hypylle. Tuplavalssin paikka siis ja meikäläinen kun ei ihan ole noita parkettien partaveitsiä.

Eka pätkä meni ok, sain Miinan käännettyä suoran jälkeen tosi hyvin, mutta sit jäi valssi vajaaks ja koira pyyhkäs esteen ohi ja hyppäsi putken yli. Toinen yritys oli jo parempi, sain Miinan hyvin ekan käännöksen jälkeisille hypyille, mutta sen jälkeen olinkin tuulennopean koiran kanssa niin myöhässä, että se ehti loikkia ihan loikkimisen riemusta putken yli ja toiseen sisään... Intoa todellakin riitti. No ehittiinhän me toukokuun lopun jälkeen kerran käymään kesän aikana kentällä.

Tässä vaiheessa joku sitten huomautti, että ihan kuin Miina olisi onnahtanut etujalkaansa ennen puomia. Taas juoksutettiin, eikä merkkiäkään ontumisesta, ei vaikka useampi silmäpari tuijotti herkeämättä. Sitten kutsuin Miinan luokse ja sillä kymmenen metrin matkalla se onnahti kerran. Jätettiin treenit siihen ja otettiin sitten enää paikallaolotreeniä toisella puolella kenttää. Koko loppuillan aikana se ei ontunut enää kertaakaan.

Alkuviikko ollaan otettu ihan iisisti. Ei olla käyty yhtään isompia lenkkejä ja muutenkin oltu hissukseen. Ehdollistin Miinan aikani kuluks kosketuskepille, kun tuntui, että se jotain äksöniä kaipaisi.  Nyt pitäs enää funtsia, että mihis tota taitoa nyt sitten käyttäs.. ;). Ei varmaan tarvi sanoa, että se on koko ajan liikkunut täysin puhtaasti. Mä en keksi oikeen mitään järkevää selitystä tohon ontumiseen. Joko se hyppäsi aitaa vasten liian lujaa tai liian vinoon.

Tänään oltiin sitten vapaana mettälenkillä. Sunnuntaina kotiutunut Pommi myös mukana. Tunnin verran saatiin aikaa kulumaan ja takasin tullessa huomasin tossa viimisessä ylämäessä, että Pommilla alkaa ikä painaa. Ylämäen se käveli ja kun se ennen kotipihaan pääsyä kumartui jotain sulotuoksua maasta nuuskimaan, niin sen toinen takajalka piti hetken pientä tärinää. Vaikka Pommi nytkin paineli pellolla häntä tötteröllä, niin paluumatkalla huomasi hyvin, kuinka sen taka-askel on lyhentynyt. No täyttäähän se keväällä jo kymmenen. Miten aika voi mennä näin äkkiä?

Alkaa pikuhiljaa palautumaan tosta aikaerorasituksesta, jonka reissu Etelä-Ruotsiin aiheutti...;) Sunnuntai vaan oltiin ja maattiin. No käytiin me metässä rentoutumassa molempien koirien kanssa. Maanantaina soitti Satu ja pyysi Pommin seurakseen. Käppäilin Miinan kanssa viemään sen toiselle puolelle Keravaa, kun en jaksanut sen ihmeempiä duunin jälkeen koirien kanssa tehdä. Pommi oli kauniissa kyläilykunnossa, kun oli vähän auttanut mummolassa maalaamisessa mun reissun aikana. Sen toinen puoli hännästä on valkoinen. Maanantai oli sen verran hiostava päivä, että olin hiestä läpimärkä, kun himaan päästiin Miinan kanssa.

Eilen palattiin taas normaaliin Suomen kesään sateineen. Sen verran lämmin tihku taukosi illaksi, että otin Miinan kanssa muutaman tokoruututreenin tossa omassa pihassa ja päätteeksi pari luoksetuloa vauhdilla. Meillä alkaa ens kuussa kuuden kerran alo/avo-tokokurssi Keravan Koiraharrastajien toimesta. Saadaan vähän häiriötreeniä paikallaoloon ja päästään kentälle asti muutenkin vääntämään kiemuroita valvovan silmän alle.

Tänään on taas satanut. Pientä tihkua ja vähän reippaampaa vuoron perään. Nyt illemmalla näyttää vähän paremmalta ja kävin tossa hetken mielijohteesta polkasemassa pari sataa askelta pitkän jäljen lähimettään Miinalle. Vuoden toinen jälki jopa! ;) Sellanen mutkitteleva kaari siitä tuli kolmella kepillä ja parilla polun ylityksellä. Ikää ei ollut, kuin reilu parikyt minuuttia syystä, että uusi sadealue oli lähestymässä ;). Vauhtia on tarpeeksi edelleen, vähempikin riittäis. Aika korkeella nenällä meni, mutta korkeata oli aluskasvillisuuskin. Verkkarit kastui polvista alaspäin läpimäriks, eikä reidet olleet paljoa kuivemmat. Ekan, aika alussa olleen kepin yli meinasi mennä ja joutui sitä hetken etsimäänkin. Sen jälkeen selvästi skarppasi ja loput kaksi keppia nousi vallan mainiosti.

Selvästi pidempää jälkeä pitäis kyllä tehdä. Nytkin jälki tuntui loppuvan kesken. Ainoo vaan, et pidempää jälkeä varten pitäs lähtee sit vähän kauemmas ja nähdä vähän enemmän vaivaa. No ehkä mä skarppaan jossain vaiheessa...

Ylihuomenna ois piiitkästä aikaa agitreenit. Ei olla Miinan juoksujen jälkeen käyty kuin kerran ja pikkusen kauhistuttaa.. Talveks päästään näillä näkymin treenaamaan säännöllisesti kerran viikkoon lämpimään halliin keinonurmelle. Tai tuleehan siinä sitten vähän taukoa, kun pitäs leikkauttaa koira viimeistään marraskuun alussa. Huomenna on oma tohtori, kun täytyy klo 7.30 käydä otatuttamassa työhöntulotarkastuksen labrakokeet. Vois varmaan lopettaa kohta tän tuliaiskarkkien napostelun...

Eilen illalla kotiuduttiin Miinan kanssa Vimmerbyn reissulta. Vieläkin väsyttää, vaikka on jo yksi yö omassa sängyssä takana. Tässä vähän matkaraporttia...

Laura ja Pertti siis saapuivat noutamaan meitä torstaina aamuyöstä klo 4. Edin ja Redbullien voimalla köröteltiin kummitusmaisessa sumussa Saloon Piihovin Abceelle venaamaan loppujoukkuetta. Oltiin ajoissa liikkeellä ja ehittiin nykäsemään aamupala huoltsikalla. Ensin saapuivat Katja ja Doris, jotka sulloutuivat kivutta Lauran tilaihmeeseen. Vähän siinä nartut irvistelivät toisilleen häkin läpi. Lopulta parkkikselle kurvasi Katin paku, jonka sisuksista löytyivät siis Kati koirineen ja Niina Bastin kanssa. Peräkanaa lähettiin kohti Turun satamaa ja lähtöselvitystä.

Selvityksessä menikin sitten hetki. Matkajärjestylyistä ansiokkaasti vastannut Laura oli pariin otteeseen varmistanut helpdeskistä, että pääsemme laivaan koirien kanssa, vaikkei hyttejä olekaan varattu. Lähtöselvityksessä kävi ilmi, että tämä tieto oli väärä! Äärettömän avulias tyyppi lähtöselvityksessä kuitenkin hoiti hommansa tyylikkäästi ja järjesti meille hytit sekä meno- että tulomatkalle ja ihan ilmaiseksi!

Menomatkalla laiva oli Tallinkin Galaxy, jossa ei ollut minkäännäköistä vessantynkää koirille. Kun henkilökunnalta kysyttiin, että missä voi koiria kusettaa, niin käskivät vaan kipittää johonkin kannelle... No johonkin pressulla peitettyyn pelastuslautan nurkkaan oli joku koira käynyt merkkaamassa ja Pertti ja Dorka-Doris seurasivat mallia. Miina-lady ei tähän lähtenyt ja oli sitten kusematta sellasen nelisentoista tuntia. Ei sillä ollut Ruotsin puolellakaan mikään kiire lorottelemaan, kun Tukholman ulkopuolella pysähdyttiin tankille.

Muuten menomatka sujui mallikkaasti. Saatiin koirat hytteihin kivuttomasti niin, että toisessa hytissä oltiin minä ja Miina, Katja ja Dorka sekä Laura ja Pertti. Toiseen hyttiin ahtautuivat Kati ja Niina koirien Basti, Riina, Ronja ja Elli kanssa. Tämän jälkeen päätettiin lähteä laivan terassille avaamaan matka virallisesti tuoppien ääreen. Päätettiin eristää meidän hytin nartut niin, että Doris teljettiin vessaan. Tuopposten jälkeen mä ehdin ensimmäisenä takasin hyttiin, muiden mennessä vielä kaupan kautta. Oven kun avasin, niin hytistä singahti sulassa sovussa kaikki kolme hoffia tervehtimään. Doris oli ilmeisesti kyllästynyt pieneen yksiöönsä ja avaamalla vessan oven liittynyt Miinan ja Pertin seuraan. Kieltämättä helpotti jonkin verran, kun nartut sietivät toisensa vähintään kohtuullisesti. Tämän omatoimisuuden jälkeen koiria ei tarvinnut eristää tai sitoa mitenkään erikseen loppumatkankaan aikana.

Myöhään torstai-iltana saavuttiin Vimmerbyhyn ja löydettiin vuokramökkimme. Mökit olivat pieniä, mutta siistejä ja alue aika mukava. Vettä tuli välillä kuin aisaa paikallisen ukkosen tuomana ja mielettömän upeet salamat valaisivat välillä koko pimentyneen mökkikylän. Ihana ukkonen! Kamojen purkamisen jälkeen istuttiin nakertamaan köykästä iltapalaa meidän mökkiin, kun pongattiin ensimmäinen punkki kipittämässä mun kädellä. Pikkusen siinä vaiheessa huoletti, että mitenköhän käy, kun eka punkki kävelee iholla, Lauran vaatteistä kömpii hillitön lukki ja Miinan turkissa limailee etana ja kaikki tämä alle tunnin sisällä saapumisesta... Tämän enempää punkkeja ei kuitenkaan mökeissä havaittu ja yö tuli nukuttua aika sikeesti. Miina nukkui mun sängyn alla, Doris Katjan sängyn alla ja Pertti oven edessä. Sänkyjen alle laitettiin kassit seinäksi niin, että nartut saivat nukkua omissa koloissaan. 

Mahtavan aamupalan jälkeen oli aikaa käydä suihkussa, lenkittää koiria ja yrittää pilata kenraaliharjoituksilla koirien liikkeitä ;). Mökit olisi pitänyt luovuttaa puoleen päivään mennessä, mutta hyvin ystävällinen respan väki antoi meidän viipyä maksutta muutaman tunnin pidempään. Kisathan alkaisivat vasta illalla. Reissun ainoa rähinä tapahtui tässä päivällä. Doriksella oli muutaman sekunnin mekkalan jälkeen pieni reikä kirsun lähellä. Hampaasta se ei kuitenkaan tullut. Kukaan ei nähnyt mitä tapahtui, mutta näin jälkeenpäin pohdittuna Dorista on luultavasti purrut joku lentävä elukka. Hieman myöhemmin huomattiin, että Miinalle nousi muutamia pahkuroita kuonoselälle. Miinalla on paha tapa jahdata lentäviä öttiäisiä, amppareita yms. Singahtaessaan se on luultavasti häirinnyt Dorista sen verran, että Doris on ärähtänyt jne. Paha sanoa, mutta ihan entiseen tapaansa, eli neutraalin välinpitämättömästi koirat ainakin toisiinsa suhtautuivat tän jälkeenkin.

Iltapäivästä pakattiin kamat kasaan ja ajeltiin muutama kilometri kisa-areenalle Vimmerbyn Brukshundklubbenin kentälle. Aluksi meidät ohjattiin yleisön parkkipaikalle kauas kentästä, mutta päästiin kuin päästiinkin lopulta kentän välittömään läheisyyteen parkkiin ja löydettiin englantia puhuva henkilö, joile saatiin ilmottautumiset maksettua. Kisat alkoivat evl:llä ja ennen joka luokan alkua arvottiin suoritusjärjestys. Tämä tapahtui niin, että jokainen kilpailija kävi vuorollaan nostamassa laatikosta kiinnitaitetun paperipussin. Pussin taitoksen alta löytyi suoritusnumero ja pussin sisältä herkkuja koiralle ja ohjaajalle. Hieno tapa!

Arvonnassa olimme siinä mielessä onnekkaita, että kukaan ei joutunut starttaamaan numerolla yksi. Näin oli aikaa katella muiden suorituksia ja perehtyä paikalliseen tapaan toimia. Kyllähän se jonkun verran poikkesi totutusta. Arvostelu oli tiukempaa kuin Suomessa, mikä oli kyllä tiedossa. Paikallaolon pisteet ilmoittiin aina kunkin yksilösuorituksen alussa, mikä tuntui oudolta. Kenttä oli hyväkuntoinen nurtsi ja ruutu yms oli rajattu sahanpurulla. Purulla oli myös merkitty ohjatun noudon kapuloiden paikat, rajattu merkin alue ja merkitty esim. alokasluokan seuraamisen lähtöpaikat jne. Hyppy oli korkeampi, kuin Suomessa. Evl:ssä kisasi esim. kääpiösnautseri, jolta olisi meillä otettu vielä kaksi lautaa pois.

Suomalaisista oli siis ensimmäisenä vuorossa Niina ja Basti, jotka tekivät hienoa työtä saaden joka liikkeistä pisteitä. Muutamaan kertaan ihmeteltiin kyllä tuomarin arvostelua. Vaikka sinivalkoisin lasien läpi suoritusta katselikin, niin kyllähän pisteitä meni välillä niin, ettei sille yksinkertaisesti löytynyt mitään syytä! Onneksi kisakumppaneista jokainen taisi nollata ainakin yhden liikkeen, joten odotukset olivat korkealla, vaikkakaan varmuutta tuloksista ei saatu ennen kisan päättymistä.

Alokasluokka alkoi paikallamakuulla kahdessa eri ryhmässä. Minä ja Miina kisattiin numerolla 7 ja oltiin ekan ryhmän viiminen. Liikkeenohjaajana toimi kennel Elliegårdenin Bodil Åslund, joka ystävällisesti käskytti meitä englanniksi. Paikallaolo on samanlainen, kuin Suomessa. Miina meni nopeasti maahan ja pysyi siellä liiankin hyvin. Ei siis noussut, kuin vasta toisella käskyllä ja silloinkin meinasi valua takaisin. Tuomari ei onneksi tätä kaksoiskäskyä huomannut, joten tästä 10.

Ensimmäinen yksilösuoritus oli hampaiden näyttö. Koiran kanssa mentiin kehään ja tuomari tuli edestä katsomaan hampaat. Muuten siis hyvin samantyylinen Suomen luoksepäästävyyden kanssa. Tästäkin 10. Seuraaminen tehdään alokasluokassa vain kytkettynä, hihnan on oltava oikeassa kädessä. Tästä saatiin arvosanaksi 8,5, kommenteissa lukee seuraavasti: hoppar, tr, dk med koppel. Tosta ymmärän vaan ensimmäisen, eli Miina otti taas liikkeelle lähtiessä kunnon loikan. Liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja seisominen ovat kaikki samanlaisia, kuin Suomessa. Ainoa ero on se, että hihna ei saa olla näkyvissä. Meillä kun on totuttu kietäsemaan se remmi olkapään yli, niin Ruotsissa se ei käy.

Maahanmenosta 6, kommentit hoppar, dk, nosar. Eli liikkeelle lähtiessä pomppas taas ylöspäin, noista muista ei hajua, mutta ei meinannut taaskaan nousta millään. Hyvä, kun oon koko vuoden palkannut sen suoraan maahan ja vapauttanut siitä nimenomaan siksi, että se on ennakoinut noita perusasentoja...

Luoksetulo 7, kommenteissa lyhyesti ja ytimekkäästi tempo. Eli oli aika hidas, eikä osannut enää tulla sivulle. Puuh, pitäs siis joskus tehdä liikkeet ihan loppuun asti. Tässä ollaan viime aikoina haettu vaan oikeata paikkaa edessä. Treenin puutetta.

Seisominen 9 perusteluna slarvigt framtag. Mitähän meinaa, no musta se oli tosi bueno.

Nouto 8. Tää on kyl hämärä. Onneks ehittiin näkemään muutaman ruottalaisen suoritus ensin. Perusasennossa liikkeenohjaaja antaa ensin kapula esille -käskyn, hetken päästä tulee liikkeenohjaajalta varsinainen nouto-käsky. Tässä vaiheessa siis järjestäjän kapula annetaan koiralle suuhun. N. 5 sekuntia ja liikkeenohjaaja antaa luvan irti-käskyyn ja siinä se liike. Tuosta esilleottamis-käskystä ei kukaan meistä tiennyt mitään ennen kuin nähtiin eka ruotsalaissuoritus ja Miinakin sitten otti kapulan vähän liian aikasin. Tuomari näytti meille nollaa, joten päättelin sen johtuneen tästä "varaslähdöstä".

Viimeisenä liikkeenä oli hyppy, joka myös eroaa meillä totutusta mallista. Koira jätetään esteen taakse, kävellään itse esteen toiselle puolelle ja kutsutaan koira yhdellä käskyllä yli. Tästä saatiin 7, kun Miina vaan jäi pöllönä eteen istumaan, eikä parista käskystä huolimatta tullut sivulle. Kommenteissä lukee dk.

Kokonaisvaikutus annettiin viimeisenä ja siitä saatiin 8,5. Tästä ei ole kommenttia, eikä sellaista kuulunut tuomariltakaan, joten siitä ei sen kummempaa tietoa. Poistuttiin siinä sitten kehästä ja hetken päästä tuomari huutelee jotain ja tulee meidän luokse. Aikansa siinä selitti ruotsiksi jotain ja näytti sitten kasia. Sen verran ymmärsin, että oli vahingossa näyttänyt meille noudosta nollaa ja oikea arvosana siitä oli sitten tuo 8. Kasi lukee lapussakin ja kommenttina mun ymmärtääkseni just tuo varaslähtö, eli tar för tidigt. Näistä yhteensä 164,5 pistettä eli ykköstulos ja sijoitus lopulta viides. Käytiin pokkaamassa pieni pussi hilssiä palkinnoksi alokasluokan vitostilasta ja hetken päästä toinen pussi sapuskaa ja iso narupallo alempien luokkien MM-5-tilasta. Näin ollen siis ihan hyvä reissu, ykköstä lähdettiin hakemaan ja se saatiin. Mutta oikeesti noi meijän virheet... AAAARGH mitä mokia. Maasta perusasentoon nousemiseen saatiin heti suorituksen jälkeen Pirjolta toimiva vinkki. Nyt pitää vaan opiskella tota koiraa lisää. Miten ja missä suhteessa treenejä ottaa, ettei tulisi ennakointia eikä toisaalta näitä sinnepäin olevia suorituksia.

Matka muuten oli aivan erinomaisen onnistunut. Seura oli käsittämättömän hyvä ja vieläkin on mahalihakset krampissa kaikesta nauramisesta. Uskomaton porukka! Ens vuonna sitten sinne Hollantiin, vai Belgiaan, vai mihin se nyt oli...

Lisätäänpä vielä loppuun tulokset. Suomeen siis molemmat MM-tittelit. Tittelit jaettiin niin, että toinen tuli suoraan evl:n järjestyksestä ja toinen laskemalla prosentuaaliset pisteet alo, avo ja voi-luokkien kesken. Evl:n eli paikallisen Elite-luokan ja varsinaisen IHF:n toko MM-tittelin voitti Niina ja Basti kakkostuloksella 244,5 pistettä.

Alokasluokan ja alempien luokkien MM:n voitti Kati Riinan kanssa ykköstuloksella 175,5. Katja ja Dorka olivat neljänsiä ykköstuloksella pistein 168,5 ja me Miinan kanssa viidensiä edelleen ykköstuloksella pistein 164,5. Laura ja Pertti kämmäsivät maahanmenon, joka siis nollille. Näi nollen 9. sija kakkostuloksella 147 pistettä. Koska taso oli huono avossa ja voissa, niin nämä olivat myös meidän sijoitukset alempien luokkien MM-mittelössä, ei siis lainkaan huonosti. Kaikki koirat kympin sakissa!

Juu, muutaman tunnin päästä karauttaa Laura Pertin kanssa pihaan ja lähetään ajamaan kohti Saloa, josta poimitaan kyytiin Katja ja Doris. Siitä matka jatkuu kohti Turun satamaa, jossa viimeistään pitäisi törmätä Niinaan ja Katiin hurttineen. Kasilta starttaa Siljan potski suuntana Tukholma. Tukholmasta jatketaan edelleen kohti Vimerbytä, jossa ois perjantai-iltana tarkoitus temppuilla ruottalaisten tokosääntöjä noudattaen. Ihme sääntöjä niillä muuten. Alokasluokan nouto esim. ei mitään järkee! Koira istuu sivulla perusasennossa ja sille isketään kapula kitaan, pidäppä sitä 5 sekuntia ja kiitos. Haloo, mikä nouto? Vielä on vähän epäselvää sekin, että saako tuolla länsinaapurissa koira tulla esim. luoksetulossa ja hypyssä ensin eteen istumaan, vai pitäskö tulla suoraan sivulle. Noh, eiköhän se selvii jossain vaiheessa. Sil viisiin, lauantai-iltana ollaan mahdollisesti takas koneen ääressä. Sillon ollaan jo paljon fiksumpia sekä siitä miten toi Ruottin tokosysteemi toimii että siitä, miten minimaalisesti missään reissannut Miina mahtaa matkan ottaa. Suoraan sanottuna mua jännittää enempi tää jälkimmäinen...

Eka lomanjälkeinen työviikko takana. Olin vielä varmuuden vuoks perjantai- ja lauantai-illat kiskalla tuuraamassa sairaslomalaista, jottei ihan liian kevyeks olis menny... ;). Eikä siinä vielä kaikki. Pienten hoito-ongelmen takia meillä asusti viikonlopun kaverin reilu nelikuinen mopsinpentu Motte. Vähän huoletti, että miten Lady Domina alias Miina ottaisi rääpäleen vastaan, mutta hyvinhän se sit meni. Motte oppi äkkiä, että sisällä kun ollaan, niin Pommi on parempi jättää rauhaan, kun taas Miinan kanssa sai nuhjata mielin määrin. Meidän pihassa ei tarvinnut varoa kumpaakaan, kun taas lenkillä oli parempi pysyä joko mun tai Pommin jaloissa, mutta ainakin kaukana Miinasta ;). Tuli samalla todettua, että mopsin kokoinen koira on ihan liian pieni elukka meidän talouteen. Ja huh minkä näkönen otus!! No joo, tänään Motte jatkoi matkaansa Pommin vakiohoitajan Satun luokse, onnee vaan... ;)

Pitäs jossain vaiheessa päivittää lomareissun loppuosa tänne ja käytiinhän me lomalla vielä ihastelemassa Sannin pari viikkoista suokkivarsaa, ori Rojektia. Niin ja purjehtimaankin ehdittiin. Mulle purjehdusreissu jäi Terviksen takia Nauvo-Stenskär-Nauvo -reitin mittaseks, mut noi perheen miehet laskettelivat hissukseen veneen Nauvosta takaisin Helsinkiin ja kotisatamaan Särkälle. Ens viikolla on edessä vielä yks reissu, kun torstaina lähtee potski Turun satamasta kohti Tukholmaa. Käydään Miinan ja muutaman muun hoffi-ihmisen koirineen kanssa Vimmerbyssä IHF:n toko-MM-pippaloissa näyttämässä osaamistamme tai osaamattomuuttamme. Sit on varmaan tän vuoden reissut ulkomaailmaan tehty, ellei sitten Kallen kanssa karata joulukuussa käymään Lontoossa. Matkailu avartaa. Pannaan tähän loppuun vielä pari kuvaa viikonloppuvieraasta.
Deliway's Blanche aka Motte

Mikä tää tällänen on, tutkii Miina..

Motesta tuli Miina-fani