Treenejä
Ollaan käyty Miinan kanssa tällä viikolla 2 kertaa tokoilemassa!! Uskomatonta aktiivisuutta näin meikäläisittäin siis. Viikolla käytiin hoffiporukalla Haarajoella, mukana menossa oli peräti 7 hoffia ja ehkä sosiaalinen tapahtuma kuvaa näitä treffejä paremmin kuin treenit... ;) Eilen sitten vähän sekalaisemmalla seurakunnalla Hyvinkäällä. Haariksella otin Miinalle avon paikallaolon, kun oli sopivasti sakkia kimppamakuuseen. Pysyi hyvin, kuten kaikki, eikä ennakoinut perusasentoa edes muiden käskyistä, mutta menee maahan vinoon. Vaikka olisi suora perusasento, niin silti se onnistuu asettaa ittensä mutkalle mun suuntaan. Pitää alkaa palkkaamaan ulkopuolelta.
Seuraamisessa tulee alkupomppu ja nyt kun ei olla aikoihin sitäkään otettu, niin johan se edistää. Mielummin kuitenkin edistäminen, kuin jätättäminen. Pitää käydä ottamassa seuruuta noilla lähikentillä vähän enempi ennen kisoja. Malliksi näytin tokon avoimen luokan noudon joka meni muuten ihan ok, mutta toi omituinen otus kantoi taas laipasta, vaikka kapula ei edes jäänyt pystyyn. Muutenkin vähän sellaista iloinen mieli korvaa puuttuvän älyn -touhua, mutta omapahan on vikana, kun ei olla säännöllisesti treenattu.
Hyvinkään treeneihin saatiin mukaan uunituore SM-vitonen Kata koirineen, jota sitten pitikin pommitella erinäisin kysymyksin. Otin Miinan kanssa ensin seuraamista "liikkeenohjaajan" käskytyksin. Muuten ihan jees, mut ne alkupomput ja edisti välillä aika reippaasti. Yks perusasentokin jäi tekemättä. Seuraavaksi avoimen jäävät eli seisominen ja maahanmeno ohjaajan palatessa koiran taakse. Seisomisessa pysähtyy hyvin, mutta kääntyy, kun kävelen ohi. Etupalkalla pysyy hyvin ja pitää ottaa tätä nyt etupalkalla ilman perusasentoa ennen kolmen viikon päässä siintäviä kisoja. Maahanmenossa ei kiemurrellut, mutta maahanmeno oli hidas. Tästäkään en ota perusasentoon, vaan vapautan maasta. Luoksetulon pysäytyksen otin pallolla ja selvästikin koira alkaa hokamaan, miä siltä pyydetään. Tähän sain vinkin opettaa Miinalle kiertäminen, jonka yhteydessä opetetaan se stoppi. Pitää ehdotomasti kokeilla ennakoivalla koiralla. Lopuksi otettiin kakeja, jossa mun pitää olla tarkkana palkkauksen kanssa. Lopuksi kokeilin vielä metallinoutokapulaa. Miina pitää sen hyvin suussaan, eikä edessä istuessaan epäröi ottaa suuhunsa ja kantaakin ok. Mutta kun koitin kertaluontoisesti liikkeenä, niin haki mielummin vieressä maanneen ohjatun kapulan. En jaksanut ottaa oista kertaa paremmin suunnatun heiton kanssa, kun en usko tästä liikkeestä aiheutuvan ongelmia. Kop kop. Ja loppuun taas pari kuvaa.
Treenien suloisin, SM-5 Paavo kesälookissaan
Treenien nuorin, bc Kita 6 kk
Treenien mustin, Heikki
Treenien ulkomaalaisin, Pertti
Treenien komentavin, Romi
Treenien kaatuilevin, Kasperi ja "hätäisin" Akseli ;)
Treenien naisellisin, Eleni ;)
Se on muuten Kasperi. Ja pitkäkarvaisimman kuva on tulossa.
Kylhän mää nyt sen tiesin, mut ei aina voi osuu sormi iille!