Vietettiin helatorstaita hoffihenkisessä porukassa Miinan kanssa Hämeenlinnan raunioradalla. Mukana oli kaikkiaan yksitoista pääasiassa Steinroller-taustaista hoffia, ja Sannin Srela-beussi. Vähän ennen yhtätoista hypättiin Miinan kanssa kotipihasta Nummisten koirataksiin ja oltiin suureksi yllätykseksi Hämeenlinnassa 15 minuuttia etuajassa! Täytyi johtua siitä, että ratissa oli Sannin sijaan Timppa.

Miina ja Srela eivät olleet nähneet toisiaan aiemmin, mutta ehtivät tutustua häkin seinän läpi toisiinsa vajaan tunnin ajomatkan aikana. Perille päästyämme laskettiin koirasakki eli Miina, Srela ja Ripa yhdessä ulos vapaana, eikä narttujen välillä ilmennyt ongelmia. Hetken siinä häntä pystyssä pörhistelivät toisilleen ja se siitä. Pariin otteeseen Miina selvästi mieteskeli, että käviskö vähän beussia runttaamassa, mutta uskoi kyllä, kun kerroin sille, että se olen minä joka määrää!

Korson radalla muutamia kertoja käyneenä tämä Hämiksen rata oli kyllä selvästi haasteellisempi. Tämä keikan jälkeen Korson rata tuntuu pikkulasten hiekkalaatikolta. Sää oli aika hyvä, vaikka koko päiväksi oli luvattu sadetta. Alussa tuli muutama tippa, mutta kun nykäsin sadetakin päälle, niin seuraavia pisaroita saatiin odotella 8 tuntia. Kuljin kyllä varmuuden vuoks seuraavat tunnit sadetakki niskassa ;). Miina ei ollut koskaan aiemmin käynyt raunioilla ja näin jälkikäteen ajateltuna sille olisi kannattanut ennen etsintää vähän "esitellä paikkoja". Ei sillä hakuakaan ole otettu ainakaan vuoteen, ja tämä paistoi läpi varsinkin alussa. Otin sille 4 ukkoa, joista kaksi avoimissa piilossa lohkareiden suojissa, yksi "upotettuna" traktorin renkaiden sisään ja yksi kumollaan olevassa roskiksessa, jonka kansi jätettiin hieman raolleen.

Ekoilla ukoilla näkyi kokemattomuus tälläsessä maastossa. Eka ukko löytyi kyllä melko nopeesti, mutta reittiä Miina joutui arpomaan jonkin aikaa. Kävi siinä sitten tervehtimässä paparazzin toiselta puolelta sijaistoimintona, ennen kuin pääsi perille. Toiselle ukolle koira alkoi olemaan selvästi paremmin jyvällä touhusta, mutta haki pidemmän ja helpomman reitin. Kolmas ukko oli traktorinrenkaiden sisällä ja Miina kyllä paikansi ukon, mutta ei vaan blondi meinannut millään hokata, että se voi löytyä sellaisesta paikasta. Roskisukkoa joutui hakemaan jonkin aikaa ja kävi siinä tuulen mukana aika kaukanakin, mutta hajun saatuaan sukelsi suoraan roskikseen raolleen jätetyn kannen kolosta.

Vähän vaikee tehtävä Miinalle kokonaisuudessaan, mutta oli ilo huomata, ettei se lyönyt hanskoja tiskiin missään vaiheessa. Kahdessa kohtaa se iski kuonon maahan ja yritti hakea jäljistä apua. Koskaanhan se ei ole ollut mikään korkeanenäinen ja nyt kun oli tottumattomalle hankalammat tuuliolosuhteet, niin ihmekös tuo. Pitää yrittää järkkäillä noita aikatauluja sen verran, että päästäs pitkästä aikaa hakumettään Miinan kanssa, oli tuo ukkojen ettiminen kyllä niin hauskaa taas!

Vaikka rata alkuun näyttikin siltä, ettei sieltä ilman reikiä lähdetä pois, niin kummasti vaan ehjänä oli koko sakki session jälkeen. Kaiken kaikkiaan valtavan onnistunut päivä, joka päätettiin vielä hyvän ruuan jälkeen pieneen ja erikoiseen tottissessioon. Harvemmin sitä kai pääsee (joutuu??) treenaamaan virsiä veisaavan henkilöryhmän kanssa...

Suuret kiitokset Maisalle ja Pekalle onnistuneista järjestelyistä ja kestityksestä ja muille osallistujille seurasta ja alkupaloista. Syöminenhän se on treeneissä tärkeintä! Nummisten KePolle assareineen kiitos sujuvasta logistiikasta ja Miinan kuvista. Yritän lisätä kuvia galleriaan joutessani. Tähän loppuun on kyllä laitettava tämä läl-läl-lää -kuva ;)
© Nummisten KePo