Lomat on lusittu. Täytyy sanoa, että oli kyllä onnistunut viikko Saariselällä. Teemu oppi laskettelemaan niin hyvin, että päästiin neljäntenä mäkipäivänä jo punaseen mäkeen. Miinalla riitti ohjelmaa, vaikka meidän perhe ei vetohiihtotestiä lukuunottamatta laduilla viihtynytkään. Mummo-osasto viihtyi sitäkin paremmin ladulla ja Miina pääsi joka päivä juoksemaan ihan reilua lenkkiä. Pisimpänä lenkkinä vetäisi vähän päälle kakskytä kilsaa. Oli kyllä tuon lenkin jälkeen illalla melko rauhallinen, mutta into pinkeenä heti seuraavana aamuna taas menossa.

Loman jälkeen onkin ollut toisenlaista ohjelmaa. Viime viikolla käytiin hoffien tuomarikollegiossa testaamassa uusia tuomarikokelaita, joista 4/5 läpäisi tilaisuuden. Ois pitäny ottaa toi meijän handleri mukaan, kun en oo ite oikeen innostunut koiria asettelemaan. Miinaakaan ei ois voinu vähempää kiinnostaa seistä vuorollaan viiden eri ihmisen ihmeteltävänä ja sithän se loppuarvioinnissa sai hepulin ja tappoi mun hihaa pienellä hoffin raivolla, muristen ja kiskoen hihan kymmenen senttiä pidemmäks. Mulla meinas tulla pissa housuun, kun hihittelin elukalle ja yritin hillitysti sitä rauhottaa. Eihän se näyttelytouhunkaan nyt pidä niin kauheen vakavaa olla. Miina muuten joutui elämänsä ensimmäistä ja heti perään toista kertaa ihan mittatikun allekin. Eihän se missään tapauksessa iso oo, tai pieni, mut kiva et on sekin nyt käyty, tuloksia mulle ei tosin kerrottu, mut sanoisin edelleen et se on öpaut 62, eli just sopiva. Vähän Miina mulkas ekaa mittaajaa epäilevästi, kun äijä muutenkin lähestyi koiria omituisesti hiipien, mut eipä siinä sitten sen kummempaa ihmetelty.

Päivää aiemmin käytiin häiriköimässä Pihlan ja Vinka-hoffin paikallaoloa. Pommikin pääsi häiriökoiraksi ja sai ottaa parin minuutin "tottistreenin". Hyvin meni paikallamakuutreeni ja Vinka nappasikin pari päivää myöhemmin hienon ykkösen alokasluokasta, vaikka nuori dopperi paukkasi vierestä päälle!

Seuraava mielenkiintosempi häppeninki on tulevana viikonloppuna, kun Miina luonnetestataan. Odotuksia ei ole noin omituisesta otuksesta suuntaan, eikä toiseen, mutta on kyllä mielenkiintosta nähä mitä testi tuo tullessaan. Pitää käädä vielä tossa paikallisella eläinlekurilla etsimässä Miinan siru, kun sitä ei yllättäen syksyn BH-kokeessa löytynyt... Palataan asiaan viimeistään viikonloppuna.

Lähettiin melkein koko perheen voimin viikon Saariselän lomalle viime lauantaina. Pommi jäi edustamaan laumaa Keravalle Satun luokse, kun ajattelin ettei eläkeläinen jaksaisi körötellä ensin 12 tunnin junamatkaan ja 4 tunnin bussimatkaa mennen tullen. Hyvin valittu, sillä video- ja kuvamateriaalin perusteella Pommi viihtyy etelän lämmössä mainiosti.

Miina on matkustanut reippaasti ja käyttäytynyt muutenkin lungisti siihen nähden, että se jää hermoissa Pommille ja on muuten paljon enemmän yhden ihmisen koira. Reissussa on mukana Kallen vanhemmat, jotka saapuivat tänne hieman myöhemmin sekä Kikka ja Hanski, joten ulkoiluttajia ja herkkujen syöttäjiä (plus lapsenvahteja) riittää. Miina on saanut myös tavallisuudesta poikkeavaa esineruututreeniä, kun se eilen kävi aamulenkillä mummon hiihtoseurana Iisakkipään rinteillä. Poroja ei pahemmin ole näkynyt, joten Miina on saanut viilettää vapaana. Hetkeksi se oli kadonnut mummon näköpiiristä, mutta kutsusta viilettänyt iloisesti luokse miehen hiihtomono suussa! Kukaan ei karjunut kiukkuisena mononsa perään, joten toivottavasti se oli hylätty...

Säät ovat suosineet sen verran, että eilenkin kärähti rinteessä naama yhdellä jos toisella. Teemu oppi toisena päivänä laskettelemaan siihen malliin, etten meinaa pysyä perässä. Isompiin mäkiin ei Teemu tosin ole vielä päässyt, mutta tekniikkamäkiä se viilettää syöksyllä alas. Ei meinattu eilen saada tenavaa pois mäestä lainkaan, mutta oneksi rinteet sulkeutuvat viideltä, niin ei tarvi yömyöhään asti siellä urheilla. Melko hyvin pysyin ite pystyssä, kun ottaa huomioon, etä edellisestä kerrasta on yli 10 vuotta. Pitäähän sitä muutaman kerran käydä turvallaan, että voi sanoa lasketelleensa.. ;) Laskujen välillä nautittiin luonnollisesti huipulla mansikkakuoharia ja rinnekahvilassa olutta, kun jano yllätti.

Miinan kanssa ehittiin ensimmäisenä päivän kokeilla vetohommia huskyvaljailla ja Lauralta lainatuilla vetoköydellä ja -vyöllä. Potentiaalia on koirassa selvästi enemmän, kuin hädin tuskin tavallisilla hiihtimillä pystyssä pysyvällä ohjaajalla. Käskyt olisi varmaan kannattanut opetella etukäteen, joskin tärkein, eli pysähtymiskäsky on opeteltu. Lumen syvyys on kyllä yllättänyt Miinan täysin, kuten etusivun kuva kertoo. Se selvästi tuntuu pohtivan, että miten hangen paksuus on kääntäen verrannollinen puiden kokoon, toisin kuin kotimaisemissa.

Tänään satelee taas lunta, joten lähetään köllöttelemään kylpylän puolelle illan lätkämatsia odotellessa.

Pitkään sitä ooteltiin, mut nyt tuntus olevan vihdoin perillä se kevät. Metät alkaa olemaan siinä kunnossa, että aktiivisimmat pääsevät jo jäljelle ja voishan sitä itekkin yrittää. Tänään ois ollu agitreenit Jäkessä, mutta en uskaltanut lähteä sinne kirmailemaan, kun edelleen alkaa yskittää pienikin hengästyminen. Mulla paukahti jostain sunnuntai-iltana kuume ja yskä oli pari päivää ihan hirvee. Ääni kulkee sentään jo entiseen tapaan.

Viime lauantaina käytiin koirien kanssa Hyvinkäällä moikkaamassa Piiaa koirineen. Tarkotuksena oli kuvailla noita Piian otuksia, mut eihän siitä sit oikeen mitään tullut kun räntää satoi koko päivän enemmän ja vähemmän. Pari tuntia saatiin silti aikaa ulkona kulumaan ja ennen lähtöä saatiin vielä Piian avulla sovituksi treffit Pommin veljen Romeon (H. Acabulco) kanssa. Hyväkuntoinen vetsku Romeo näytti olevan. Hirmu paljon Pommin tyyppinen varmaluonteinen poika. Snadisti varmaan matalampi, mutta vastaavasti pikkusen pidempi ihastuttava herrasmies. Kovasti taustaporukat kehuivat Romppua ja sen verran mitä Pommista haastattelivat, niin aika lailla samasta puusta veistettyjä taitavat veljekset olla.

Sunnuntai meni sitten futiskentän laidalla tönöttäen. Teemun joukkueella oli turnaus, jossa ensimmäinen peli alkoi klo 9.30 ja viiminen 16.20. Olihan siinä taukoa välissä sen verran, että ehdittiin pyörähtää Orimattilassa onnittelemassa mun serkkua valmistumisen johdosta. Viimisen matsin jälkeen pojat saivat mitalit kaulaan ja päästiin vihdoin himaan. Viimisen tunnin hytisin kentän laidalla jo melko hileessä, mutta kun vilu ei lähtenyt sohvallakaan viltin alla, niin piti tarttua kuumemittariin. Kuumettahan se näytti ja olo vaan huononi, joten maanantai oli pakko olla saikulla. Maanantaina olo oli muuten kyllä parempi, mutta jalat olivat ihan hajalla. En muista millon ois ollu niin karseeta lihassäkyä, kuin maanantaina. Tästä lentsusta enää siis yskä ja vähän nuhaa jäljellä, vaikka tiistaina tuli taas kökötettyä pari tuntia kentällä. Tällä kertaa agilitykentällä yhtenä alkeiskurssin vetäjänä. Vähn sellanen tunne, että jos ois tuon keikan jättänyt väliin, niin ois mahdollisesti ollu ite treenikunnossa tänään. Mut joo, tuleehan noita treenejä.

Pitkäperjantaita vietettiin sitten niin, että lähettiin koko perheen voimin joelle ihmettelemään jäiden lähtöä. Kamerakin tarttui mukaan, tosin vähän enemmän oltas valoa kaivattu. Tähän loppuun ensin kuva Romeosta räntäsateessa ja pari kuvaa  päivän reissulta.

Hjärtevännen's Acabulco "Romeo"

10-vuotias Romeo hieman harmaantuneena

Miinalla riitti taas vauhtia

Pommilla oli hauskaa joessa

Nyt näyttää pikkusen paremmalta, mutta huh tota viime viikkoa! Pommi täytti maanantaina 10 vuotta ja aamulla olikin synttäripäivän kunniaks kymmenen astetta pakkasta. Yöpakkaset jatkuivat koko viime viikon, sokerina pohjalla perjantaiset pohjat -16! Olikohan talven aikana tällästä pakkasta lainkaan? Nyt mennään kuitenkin maaliskuun loppua.

Kalle lähti pari viikkoa sitten Nicaraguaan ja palaa ylihuomenna 40-asteen lämmöstä takasin Suomeen. Reissu on tähän asti sujunut siellä kaiketi ihan kivuttomasti ja hyvin ollaan mekin koirien ja Teemun kanssa pärjäilty. Yhen viikonlopun Pommi vietti Satulla, mutta muuten ollaan elätty melko siivosti kotosalla. 

Viimeiset agin hallitreenit jäivät väliin Miinan kanssa. Siinä ois tullu Teemulle turhan pitkä yksinolo perjantaina koulun jälkeen, kun kaikki potemtiaaliset lapsenvahdit reissasivat tai reissaavat edelleen pitkin maailmaa. Tällä viikolla piti alkaa ulkotreenit, mutta viime viikon pakkaset ja lauantainen lumipyry aiheuttivat sen, ettei kenttä ole vielä treenikunnossa. Ensi viikolla sitten. Ehkä.

Ei tässä nyt taas tämän kummempaa. Vesi kielellä ootetaan Kallen paluuta, sillä tuliaisiksi on luvassa maailman parasta tummaa rommia Flora de Canaa, nam!

Mummo soitti sunnuntaina pommin seurakseen pariksi päiväks ennen Intiaan lähtöään, joten mulla on ollut vain Miina viihdytettävänä. Eilen oli vähän hiljasempi päivä lenkkeilyn suhteen, mutta treenailtiin sitten kaukokäskyjä himassa. Avon kaket alkaa olemaan suht' mallillaan ja nyt on käsittelyssä ollut istumasta seisomaan. Maltoin olla hätäilemättä ja kiirehtimättä ja ollaan tehty paljon helppoja treenejä. Ongelmana on Miinan ahneus ja vilkkaus. Pitäs ite pysyy ihan kuulina, joka on aika haastavaa äkkipikaselle ohjaajalle... Ihan hyvältä siis näyttää, mutta nyt on muistettava, ettei lähe ahnehtimaan välimatkaa, kuten tein Pommin kanssa. Seurauksena hirveesti epävarmuutta, eikä todellakaan voi sanoa Pommin pitävän liikkeestä.

Tänään olin duunin jälkeen lähössä Miinaa juoksuttamaan mettään ja pellolle. Lenkki kulkee koirapuiston ohi, jonka aidan vierustaa pitkin Miina spurttailee yrittäen saada vipinää sisapuolella möllöttäviin otuksiin. Tänään puistossa oli vanhan ja laiskanpulskean sakin lisäksi vipukka-uros, joka kiritti aidan sisäpuolella Miinaa. Tässä vaiheessa muhun iski laiskuus ja tälläsin itteni Miinan kanssa puistoon. Tuli siinä sitten todettua, että Miina on ihan hyvä koirapuistokoira. Vanhempi nahka-narttu sille kävi jotain kommentoimassa, mutta Miinaa ei kiinnostanut, kuin vipukan kanssa juokseminen. Ja kyllä se sitten juoksikin ittensä läkähdyksiin. Jäähdyttelylenkin jälkeen tultiin himaan ihmettelemään Kallen epätoivoista pakkausta. Kalle lähtee aamuyöstä Amsterdamin ja Panaman kautta kohti Nicaraguaa parin viikon työmatkalle, joten meikäläinen on sitten loppukuun Teemun ja koirien yksinhuoltajaäiti...

Edellisestä blogimerkinnästä on jo melkein kuukausi. Eipä tässä sen kummempaa raportoitavaa oo kyllä ollutkaan. Lenkkeillään ja odotellaan kevättä jos siten vaikka innostus treenaa koirien kanssa. Lunta on maa täynnä edelleen ja just kotiuduttiin pitkältä mettäreissulta. Pommi innostui paluumatkalla juoksuttamaan koirapuistossa majaillutta collielaumaa aidan ulkopuolelta käsin. Tää on yleensä Miinan hommia, mutta kevään tulo pisti virtaa tossuun vanhalle ukollekin. Puiston ulkopuoli on täyttä hankea, joka varsinkin nyt plussakelien jälkeen on aika raskas pinkoa. Hyvää treeniä Miinalle, mutta turhan rankkaa melkein 10-vuotiaalle Pommille.

Pommi on kuihtunut takaosastaan talven aikana aika paljon. DM-tassunkääntötestissä se ei aikaile yhtään kääntäessään tassun oikein päin, eikä kompastele koipiinsa, mutta ketteryys heikkenee hissukseen ja kun se lenkillä paluumatkalla pysähtyy hajuja nuuskuttamaan, niin toinen takajalka tuppaa satunnaisesti vähän studaamaan. Hyvin se kuitenkin yli tunnin lenkit jaksaa vapaana kirmata, joten olkoon messissä. Nivelmömmöjen lisäksi oon ottanu tavaks lisätä Pommille B-vitamiinia safkaan, eikä siitä ainakaan haittaa ole ollut. 

Miinan kanssa käytiin taas perjantaina kaahailemassa agi-kentällä. Kouluttajalle tuli viime hetken peruutus, ja meidän lisäks treenissä ei tällä kertaa ollut kuin Mona-lapukka. Rakennettiin ensin reilun kymmenen esteen rata renkaineen ja muureineen ja ehittiin vielä sitä muuntelemaankin. Tehtiin tarkoituksella radalle Aan alta kulkeva putki, joissa sisäänmenot siis lähes vierekkäin ja huh, että oli vaikee Miinalle ts ohjaajalle, koirahan menee minne se käsketään... Kertaalleen se hyppäsi mun yli aalle, vaikka tarkoituksena oli siis mennä putkeen. Tiukemmin vaan haltuun ja kyllähän se sit siitä lopulta. Tästä sitten seurasi se, että Miina jäi taas liikaa käteen kiinni. Puuh. Vauhtia oli taas niin paljon, ettei ajatukselle jäänyt tilaa. Se on alettava käymään vapaatreeneissä heti kun kelit ja muut menot eli lähinnä Teemun harrastukset sallii.

Pakkanen, ainakin mulle. Aika hiljasta on ollu koirarintamalla. Mua ei saa tonne miinus kymppiin treenaamaan mitään, hyvä että saan elukat k*setettua. Joku lentsukin meillä on kyläillyt. Ite olin helmikuun alusta kipeenä, kunnon työntekijänä tietysti viikonloppuna! No perjantaina jouduin kyllä lähtemään töistä kesken päivän, eikä maanantainakaan mikää hyvä olo vielä ollut. Kalle sairastaa perinteisesti pidemmän kaavan mukaan, eikä sille riittänyt pelkkä kuume kuten mulla, vaan meni hankkimaan keuhkoputkentulehduksen. Teemu ei vielä oo tätä lentsua saanut, eikä toivottavasti saakaan.

Pommi oli sopivasti Satun luona mun kuumeilun ajan. Satu oli soittanut jo pari päivää aikasemmin ja pyytänyt Pommia seurakseen, joten mun ei tarvinut murehtia, kuin yhden koiran ulkoilutuksesta ja senkin Kalle hoiti kiltisti. Niin ja olihan Pommikin kipeenä. Muutaman päivän hoidossaolon jälkeen sen niska kipeytyi. Sama vika on ollut kaks kertaa aiemminkin ja särkylääkkeellä + levolla meni ohi nytkin. Taas varastetaan hanskat kädestä lenkeillä ja mölinää riittää kun ollaan ulos lähdössä. Paljon on vanhuksella välillä asiaa ;). Kuulo heikkenee, kun on hyvät hajut nokan eessä, mutta jääkaapin aukaisu herättää edelleen, vaikka kesken unien. Miina on porskuttanut luultavasti elämänsä pisimmän jakson ilman tassuhaavaa tms äksidenttiä. Pitääpä oikein koputtaa puuta! Kaukokäskyjä ollaan vähän treenailtu sisällä ja kyllä sinne kaaliin jotain uppoo! Ei silti tarvi kisoja vielä katella, kun ei avon luoksetuloa olla treenattu edelleenkään. Odotellaan lämpimämpiä säitä, ehtiihän sitä sitten. Ehkä. 

Ei me mihkää treeneihin tiistaina ehitty, eikä tekemään mitään muutakaan. Töissä oli viikolla sen verran kiirettä, että en ennen kuutta ehtinyt ees himaan maanantaita lukuunottamatta. Ollaan siis vaan lenkkeilty ja sitäkin liian vähän. Nyt sitten viikonloppuna, kun ois aikaa treenailla tms, niin pakkasta on lähes kakskyt astetta.

Teemulla oli tänään koulupäivä. Niillä kun oli koko viikon mittanen syysloma, niin sen seurauksena tuli pari lauantai-koulupäivää. Toinen tänään ja ulkoiluteemalla, eli sukset ja pulkka mukaan. Käytiin aamulla koirien kanssa saattelemassa Teemu kouluun ja pakkasta oli mittarin mukaan 19,4. Ei näyttänyt paljon tenavia pakkanen haittaavan, mutta mä kyllä kömmin ihan mielelläni kotiin tullessa vielä muutamaks tunniks lämpimään sänkyyn jatkamaan unia.

Päivällä pakkanen laski kymmenen kieppeille, joten lähdettiin koirien kanssa tekemään mettälenkki. Sen verran rivakasti pisteltiin tassua toisen eteen, etten ehtinyt ees palelemaan vaikka jalassa oli pelkät verkkarit! Sen verran oli mukava sää pakkasesta huolimatta, että saatiin puoltoista tuntia kulumaan pitkin polkuja talsiessa. Yhteenkään vastaantulijaan ei taaskaan törmätty, joten koirat sai kirmata koko reissun vapaana.

Kun Pommi on mukana, niin lenkit tehdään sen mukaan. Sisällä liukkaalla lattialla huomaa, ettei se ole enää entisensä, mutta kummasti se mennä viuhtoo ulkona, eikä metässä paljon askel paina. Vähän tarkemmin piti sitä kuitenkin lenkillä syynätä, kun se ilman mitään mun keksimää syytä oksensi kertaalleen perjantaina aamuyöstä ja tänä aamuna jätti ruuan syömättä. Lenkillä ja nyt illalla himassa se vaikuttaa ihan normaalilta ja päätin huolestua enemmän vasta sitten, jos se jättää iltapalaksi sulamassa olevan broiskunsiipipötkön kuppiin Miinalle...

Taas yks laiskoteltu viikonloppu takana. Lauantaina vietiin Teemu mummolaan yöks, kun lähettiin ottaa muutama syntärien kunniaks. Pommi halusi "yllättäen" jäädä myös mummolaan ja pääsi kumpanakin päivänä reippailemaan mummon kanssa. Miina ehti varastaa lyhyen visiitin aikana jätskipaketin pöydältä, joten eipä tarvi ihmetellä miks Pommi on se suosikki-koira mummolassa. Se on kumma, että Miina ei himassa vie pöydiltä mitään, mutta mummolassa se iskee nanosekunneissa jos tilaisuus tulee. Tai onkohan se mikään ihme, kun mummo on antanut Miinan pitää saaliinsa koska "eihän sitä nyt kukaan muukaan enää voi syödä"... Aaargh!

Miinan kanssa ollaan tasapainoiltu takajaloilla ja peruuteltu pitkin kämppää, jotta saataisiin takaosa parempaan kontrolliin. Tarkotuksena oli tehdä sen kanssa kahestaan pitkä lenkki, kun Pommikin lenkkeili muualla, mutta eipä sitä viikonlopusta väsähtänyt laiska ohjaaja lopulta jaksanutkaan. Onneksi tuli lunta lisää, joten pääsin sentään juoksuttamaan koiraa hangessa. Mukava tollanen itestään juokseva koira, joka vielä rakastaa olla ihmisen jahdattavana.

Tiistaina ollaan menossa ottamaan tottista Miinan kanssa. Pitäs siihen mennessä varmaan pohtia miten lähtee treenaamaan luoksetulossa pysäyttämistä. Pommi ei tarvinnut mitään ihmeempää. Se oppi aikanaan lenkeillä seis-käskyn, joka toimi sillä suoraan luoksetulossakin. Pommin kanssa ei oo myöskään tarvinnut pohtia ennakoimista, toisin kuin herkästi ennakoivan Miinan, joten pohdittavaa riittää... 

Jee, pitkästä aikaa päästiin treeneihin! Ehin kyllä jo aiemmin päivällä pohtii, et kantsiiko lähtee, kun käväsin hierojalla. En ollu alunperin ees varannu hierontaa, kun en selän takia uskaltanut. Mutta kun duunikaveri joutu perumaan ja hierojana oli myös fyssariksi kouluttautunut ihminen, niin päätin kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväksi. Kerroin oitis pöydälle päästyäni si-nivel-ongelmasta ja siihen sitten keskityttiin. On se kumma miten joku voikin löytää ihan tuskasen kipeitä kohtia toisen kropasta. Ite en ollut noita ees huomannut, kun viime aikoina selkä oli jostain syystä tuntunut jo "ihan hyvältä". Mulla on koko vasen puoli persusta ristiselkään asti ja vähän ylikin kiree ku viulun kieli. Si-nivel on kaikkea muuta, kuin kunnossa vaikkei pahemmin ole edes kipuillut. Nyt pitäs löytää hyvä naprapaatti, kiropraktikko tai omt-fyssari (tms). Sihen asti niin paljon tasaista liikuntaa ja venyttelyä, ei mitään revittelyä tai äkkinäistä.

Yllä mainitun perusteella jouduin sitten pohtimaan agiin lähtöä, mutta pakkohan se oli päästä, kun tosiaan edellisistä treeneistä oli jo puoltoista kuukautta! Sitäpaitsi oon saanu paljon noottia sähläämisestä ja koheltamisesta radalla, joten nyt oli otettava väkisin rauhallisemmin.. ;) Treeneissä mentiin rataa, joka ei alkuun vaikuttanut pahalta, niimpä niin... A-esteelle kun päästiin, niin kouluttaja Tiina totesi saman, kuin jo syksyllä toisen ryhmämme hoffin kanssa; takapää tarvii isolla pitkähköllä koiralla vahvistusta. Ja kyllähän sen huomasi, kun itekin pysähty kattomaan, että Aan alastulossa Miinan takaosa on aika holtiton. Otettiin käyttöön samat sirkustemput, jotka Ronjalla ovat parantaneet takapään kontrollia huomattavasti. Pupunökötys, jonka Pommikin hallitsee, mutta jota en ole koskaan jaksanut Miinalle opettaa, sekä takajaloilla seisominen. Etuosa Miinalla on Tiinankin mielestä vahva.

Kepeille pyysin Tiinan liinan kanssa. Tästäkin oon kuullut pelkästään hyvää ja muutamien toistojen jälkeen Miinankin päässä taisi joku herne liikahtaa. Tätä jatketaan. Keinua otettiin muutamia kertoja muiden vetäessä rataa ja sekin alkaa jo sujua. Ehkä tää tästä, kuhan pääsis säännöllisesti reenaa. Nyt meiltä jää taas ens viikon treenit väliin, kun sattuu osumaan kuun viiminen päivä perjantaiks. Ne kun tuppaa olemaan nykysessä duunissa vähän turhankin kiireisiä...