Mää itte
Ensimmäiset vajaa parikyt vuotta asuin Porissa. Sieltä viiden kuukauden visiitille Luxembourgiin ja Porin kautta pariksi vuodeksi kouluun Mikkeliin. Mikkelistä löytyi Kalle, jonka perässä muutin nykyiselle asuinpaikkakunnalleni Keravalle, kun velvollisuudet (yo) Mikkelissä olivat ohi.
Sopivan kämpän löydyttyä Keravalta oli aika toteuttaa monivuotinen haave omasta koirasta keväällä -99. Pommin ollessa 2,5 vuotias syntyi Teemu syksyllä -01, ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen kaksijalkainen pentu meidän perheessä. Syksyllä -05 lauma kasvoi sitten Miinalla ja heti vuoden vaihteen jälkeen ostettiin vanha omakotitalo kivenheiton päästä Keravan keskustasta. Eli täällä ollaan, ja jos joskus jonnekin pitää lähteä niin suuntana on varmaankin Pori.
Tätä nykyä opiskelen amk:ssa, kun ei nuorempana noi koulut oikein maistuneet. Osa-aika duuni ja taloremppa opiskelun ohessa vie suurimmat energiat, peruslaiskana ihmisenä osaan onneksi kanavoida energiani niin, että sitä riittää lapselle, koirille, surffailuun ja penkkiurheiluun...
Pakolliset: Hovawartit, Ässät, Musan Salama, Hifk, Vermon ravit, Passionate Kemp, Isla J Brave, valkosipuli, suklaa, keskiolut, grillatut juustotäytteiset pekoniin käärityt herkkusienet, moniveto, Batmud, Pako, House, Lost, Teho-osasto, Frendit, Selviytyjät, verkkarit, tennarit
Ehdoton EI: Räkyttävät pikku Fifit, Jokerit, George W. Bush, keitetyt vihannekset, aurajuusto, valkoviini, hip hop, Suomi-räppi, Kaunarit yms.